Järkyttävä suruviesti saapui tammikuun 28. päivänä 1951, tammisunnuntaina, vapaussodan alkamisen muistopäivänä. Suomen marsalkka, vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheim, ritari numero 18, oli kuollut.

Marsalkan hautajaisista muodostui odotetusti vaikuttava surujuhla. Siunaustilaisuus oli 4. päivänä helmikuuta Helsingin Suurkirkossa ja haudan lepoon marsalkka laskettiin kaatuneitten soturiensa keskelle Hietaniemessä. Hautaussaattoa kaupungin halki Hietaniemeen ja tapahtumia siellä seurasi 130 000 surevaa kansalaista.

Valtioneuvosto oli kutsunut hautajaisiin kaikki Mannerheim-ristin ritarit, joiden joukko oli supistunut 143 miehen vahvuiseksi. Kutsua saattoi noudattaa 117 ritaria. Ensimmäisen kerran he olivat yhdessä, heillä oli oma paikkansa Suurkirkossa ja Hietaniemessä he muodostivat haudan äärelle ulottuneen kunniakujan viimeisen osuuden. Lisäksi heidän osalleen tuli marsalkan laskeminen haudan poveen.

Arkun kadottua näkyvistä Suomen Kaartin ja Suomen Valkoisen Kaartin yhteisen kunniamarssin soidessa jokainen läsnäoleva aisti sydämessään menetyksen tunteen. Suuri suomalainen ja kansalaisten syvän kunnioituksen kohde oli saavuttamassa matkansa pään. Raskas ilmatorjuntajaos ampui 19 kunnialaukausta.  Suomenlinnan kevyen saluuttipatterin heikohkot äänet tuntuivat kaikuna vastaavan ilmatorjuntatykkien jylinään.

Hautajaisten jälkeen Mannerheim-ristin ritarit osallistuivat Jääkäriliiton, Upseeriliiton, Kadettikunnan ja Reserviupseeriliiton järjestämään muistotilaisuuteen Katajanokan Upseerikerholla. Sen päätyttyä Helsinkiin vielä jääneet ritarit siirtyivät Kaartin kasarmille kokoukseen, jossa he päättivät jalkaväenkenraali Erik Heinrichsin puheenjohdolla tehdä hautajaispäivästä oman vuosipäivänsä ja aloittaa vuosittaiset kokoontumiset. Käytännössä päätös merkitsi alkua säätiölle, jonka tarkoituksena oli aluksi Suomen marsalkan muiston vaaliminen ja ritarien yhdyssiteenä toimiminen sekä tarvittaessa taloudellisen tuen järjestäminen sitä tarvitseville ritareille.

Yhteisten asioitten hoitajaksi, ritareitten koollekutsujaksi ja perustettavan yhteysmiesverkoston johtoon valittiin eversti Adolf Ehrnrooth ja hänen apulaisekseen kapteeni Jouko Kiiskinen.

Tampereella 4.2.1953 pidetyssä vuosikokouksessa keskusteltiin vaikeuksissa oleville ritareille ja heidän omaisilleen annettavasta taloudellisesta avusta. Jotta tukitoiminta ja siinä tarvittavien varojen hankinta voitaisiin tulevaisuudessa järjestää mahdollisimman tehokkaasti, asetettiin toimikunta valmistelemaan säätiön perustamista. Työn aikana toimikunnalle, johon kuuluivat jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, kenraaliluutnantit Paavo Talvela ja Kustaa Anders Tapola, everstit Hans Olof von Essen ja Adolf Ehrnrooth sekä kapteenit Jouko Kiiskinen ja Osmo Laakso, kuitenkin selvisi, että säätiö, jonka ainoana tarkoituksena on ritarien auttaminen, ei voisi saada verovapautta. Kun tätä pidettiin toiminnan kannalta välttämättömänä, säätiö suunniteltiin yleishyödylliseksi sen tarkoitusperiä laajentamalla. Isänmaallinen puolustustahto, epäitsekäs rohkeus ja päättäväisyys, ritarien perinteiden vaaliminen sekä ritarien ja heidän omaistensa taloudellinen tukeminen valittiin niiksi päämääriksi, joille toimikunta päätti säätiön toiminnan rakentaa.

Kapteeni, varatuomari Osmo Laakson laatima säädekirjan luonnos käsiteltiin toimikunnassa syksyn aikana ja se hyväksyttiin Helsingissä 6.2.1954 pidetyssä vuosikokouksessa, johon osallistui 75 ritaria. Samassa yhteydessä valittiin 16 säätiön muodollista perustajaa sekä jäsenet ja varajäsenet säätiön ensimmäiseen valtuuskuntaan ja hallitukseen.

Samana päivänä, 6.2.1954, heti yleisen ritarikokouksen jälkeen vastavalittu valtuuskunta piti 20 minuutin järjestäytymiskokouksen, jossa paikalla olleet 11 varsinaista jäsentä valitsivat puheenjohtajaksi yksimielisesti jalkaväenkenraali Erik Heinrichsin ja varapuheenjohtajaksi kenraaliluutnantti K A Tapolan. Kokouksessa johti puhetta jalkaväenkenraali Heinrichs ja sihteerinä oli kenraaliluutnantti Albert Puroma.

Maaliskuun 5. päivänä 1954 ritarit Adolf Ehrnrooth, Hans Olof von Essen, Erik Heinrichs, Eino Ilmari Juutilainen, Eero Kivelä, Auno Kuiri, Armas Eino Martola, Mikko Matilainen, Toivo Ovaska, Vilho Rättö, Oiva Rönkä, Veikko Saarelainen, Viljo Salminen, Paavo Talvela, Kustaa Anders Tapola ja Taavi Törmälehto allekirjoittivat säädekirjan ja valtuuttivat kapteeni Jouko Kiiskisen pyytämään oikeusministeriöltä lupaa säätiön perustamiseen ja samalla anomaan säätiön sääntöjen vahvistamista.

Ministeriössä päätös tehtiin nopeasti, jo maaliskuun 8. päivänä.

Tänään tapahtuneessa esittelyssä oikeusministeriö on harkinnut oikeaksi antaa luvan ”Mannerheim-ristin ritarien säätiö” nimisen säätiön perustamiseen sekä vahvistaa sen edellä olevat säännöt.
Säätiö on ilmoitettava oikeusministeriön säätiörekisteriin.

Mannerheim-ristin ritarien säätiön säädekirjan sääntöjä edeltävä johdantokappale kuuluu seuraavasti:

Suomen Marsalkka Mannerheimin elämäntyötä esikuvana pitäen isänmaallisen uhrimielen ja kansallisen puolustustahdon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä siihen läheisesti liittyvänä Mannerheim-ristin ritarien yhteisten pyrkimysten sekä heidän omaistensa tukemiseksi Suomessa perustamme me allekirjoittaneet täten ”Mannerheim-ristin ritarien säätiö” nimisen säätiön ja siirrämme perustettavalle säätiölle ne markkaa 225 000:-, mitkä Mannerheim-ristin ritarit ovat keskuudestaan keränneet ja haltuumme uskoneet tähän tarkoitukseen käytettäviksi.

Kun sääntöjen 1. pykälässä oli vahvistettu säätiön nimeksi Mannerheim-ristin ritarien säätiö ja kotipaikaksi Helsinki, 2. ja 3. pykälässä selvitettiin säätiön tarkoitus ja sen toteuttamiskeinot.

Säätiön tarkoituksena on isänmaallisen uhrimielen ja kansallisen puolustustahdon ylläpitämiseen ja kehittämiseen tähtäävän toiminnan tukeminen maassamme, niin myös siihen läheisesti liittyvänä Mannerheim-ristin ritarien yhteisten pyrkimysten sekä heidän omaistensa tukeminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö mm pyrkii vaalimaan ja palkitsemaan sekä tässä tarkoituksessa yleiseen tietouteen saattamaan korkeaa kansalaiskuntoa sekä epäitsekästä rohkeutta ja päättäväisyyttä osoittavia ominaisuuksia ja tekoja, huomioon ottaen erikoisesti puolustusvoimissa palvelevien ja palvelleiden teot. Tässä mielessä säätiö vaalii myös Mannerheim-ristin ritarien perinteitä ja muistoa, tekee aloitteita ja myöntää avustuksia Mannerheim-ristin ritarimerkkiä ja ritareita koskevien tutkimusten suorittamista varten, arkistoi ritarimerkkiä ja ritareita käsittelevää kirjallista ynnä muuta aineistoa sekä tarvittaessa tukee ja avustaa taloudellisesti Mannerheim-ristin ritareita sekä heidän omaisiaan ja jälkeläisiään.

Seuraavaksi säännöissä käsiteltiin säätiön päättävät elimet ja henkilövalinnat. Sääntöjen 5. pykälän mukaan säätiön asioitten hoitoa valvoo valtuuskunta, jossa on 12 varsinaista jäsentä ja 4 varajäsentä. Edellä mainitut säädekirjan allekirjoittajat nimesivät tässä pykälässä ensimmäiseen valtuuskuntaan 6.2.1954 valitut henkilöt.